Ikääntyminen ei ole kulttuurissamme juhlittu aihe. Vanhenemisen pelko ja nuoruuden ihannointi konkretisoituu etenkin pyöreitä vuosia täytettäessä. Muistan, kun kaksikymppisenä yliopisto-opiskelijana keskustelin kaverini kanssa tulevaisuudesta. Totesin nuoren ihmisen varmuudella, että elämän paras aika lienee nyt – kolmikymppisenä keskityttäisiin lapsiin ja töihin ja nelikymppisestä alkaisikin jo poishiipumisen aika. Loppuelämä olisi sitten yhtä sammuvan liekin tuhruista savuttamista. Uskoin ihan todella, että keski-iällä ei olisi mitään annettavaa, ja jonkinlaisen elämän harhaohjelmoinnin vuoksi puoli elämää tulisi kitkutella mitäänsanomattomuuden keskellä, kuolemaa odottaen. Olin sisäistänyt täydellisesti kulttuurimme nuoruuden merkityksen korostamisen ja sen, että vanhuus olisi parempi liudentaa taka-alalle. 

Arki voi mullistua hetkessä moninaisista syistä. Koronapandemia pysäytti tutun päiväjärjestyksen muutama vuosi sitten ja muutti tuhannet asunnot kodin ja toimiston hybrideiksi. Päivät ja viikot voivat mennä uuteen uskoon myös sairastumisen tai tapaturman myötä. Muuttuneen arjen keskellä omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on tärkeämpää ja tarpeellisempaa kuin koskaan. Olitpa täysissä ruumiin ja sielun voimassa kotitoimistolla muuttuneen maailmantilanteen keskellä tai kotona vailla töitä esimerkiksi pidemmän sairasloman vuoksi, voivat ihonhoitorutiinit aamuin illoin antaa rytmiä päivälle ja auttaa tuomaan energian ja huomion takaisin itseen ja kehoon. Hipiää on ihana helliä ja ravita.