Vanhoja valokuvia. Kuvituskuva.
Ikääntymisen kanssa kannattaa ystävystyä. Kuvassa juuri täysi-ikäistynyt äitini – upea silloin, upea nyt.

Ekstra: Ikääntyminen ja muutoksen pelko

Ikääntyminen ei ole kulttuurissamme juhlittu aihe. Vanhenemisen pelko ja nuoruuden ihannointi konkretisoituu etenkin pyöreitä vuosia täytettäessä. Muistan, kun kaksikymppisenä yliopisto-opiskelijana keskustelin kaverini kanssa tulevaisuudesta. Totesin nuoren ihmisen varmuudella, että elämän paras aika lienee nyt – kolmikymppisenä keskityttäisiin lapsiin ja töihin ja nelikymppisestä alkaisikin jo poishiipumisen aika. Loppuelämä olisi sitten yhtä sammuvan liekin tuhruista savuttamista. Uskoin ihan todella, että keski-iällä ei olisi mitään annettavaa, ja jonkinlaisen elämän harhaohjelmoinnin vuoksi puoli elämää tulisi kitkutella mitäänsanomattomuuden keskellä, kuolemaa odottaen. Olin sisäistänyt täydellisesti kulttuurimme nuoruuden merkityksen korostamisen ja sen, että vanhuus olisi parempi liudentaa taka-alalle. 

Keski-ikäistyvä nainen

Keski-ikä ja naiseus ei yleisessä diskurssissa näyttäydy glamöröösinä, houkuttelevana ja silkkihansikkain varusteltuna kohtalottarena vaan tuntuu kantavan yllään kyökkimuijan virettä. Fokus on kehon ja ihon rapistumisessa, markkina-arvon laskussa ja taaksejäävässä nuoruudessa. Ei käy kiistäminen, että ikääntyminen tuo muassaan monta ratkaisematonta seikkaa. Keho ei palaudu yhtä nopeasti kuin aiemmin, krempat tulevat jossain kohtaa tutuiksi ja aikanaan myös muisti saattaa alkaa temppuilla. Tämän myötä ei ole ihme, että vanheneminen saatetaan kokea vältettäväksi, ahdistavaksi, vieraaksi ja itseä kontrolloimattomasti muuttavaksi asiaksi. Asiaa aletaan pelätä jo aikaisin ja muistankin, että kahden- ja kolmenkympin kriisit olivat ihan todellisia ja herättivät ahdistusta. Muutos on sopeutumisen paikka eikä tämä aina tapahdu notkeasti ja fluidisti.

Ikääntyvässä kehossani näen sukuni naisten kropat. Ne piirtyvän esiin vuosi vuodelta vahvemmin ja aina välillä näen peiliin katsoessani äitini kasvot. Nuori minä olisi saattanut olla kauhuissaan levenevästä lantiosta, pehmenevästä masusta sekä siellä täällä hengailevista kolotuksista. Veikkaan että hän ei olisi ollut innoissaan myöskään siitä, että keski-ikäisen minän ajatuksissa tanssiminen läpi yön baarissa olisi kauhukuvaelma, ja oma sänky suosikkipaikka maailmassa.

Sukupolvet kohtaavat – isoäitini pitelemässä minua sylissään.

Iän tuoma itsevarmuus

Näen itse jokapäiväisessä työssäni mahtavia daameja laajan ikähaitarin kera ja luulen, että se on auttanut suuresti pehmentämään suhtautumistani ikääntymiseen. Upeita, kiinnostavia naisia seuratessani koen, että ihminen jalostuu iän mukana parempaan suuntaan epävarmuuksien karistessa ja elämänkokemuksen karttuessa. Juonteita saattaa tulla ja ihon kiinteys vähetä, mutta onko tämä kauniin tai kiinnostavan ihmisen mittari? Ihoon ja olemukseen tulee mukaan särmää, jotka voidaan nähdä virheiden sijaan myös mielenkiintoisina yksityiskohtina jotka tekevät yksilöstä vahvemmin oman, aidon itsensä. 

Mielikuvallisella tasolla nuoruus ja kauneus ovat yhtä ja nuori ihminen on haluttava, viehättävä, rakastettu ja ihmisten ympäröimä. Dualistisuuteen taipuvassa ajatusmaailmassamme tämän kääntöpuolella on vanheneva tai vanha, rapistuva ja yksinäinen ihminen. Ikääntyminen kilpistetään turhan usein kehon, ihon ja ulkonäön rappeutumiseen ja siihen, että näitä muutoksia vastaan pitää taistella, koska muuten olemme vähemmän arvokkaita, vähemmän kiinnostavia ja vähemmän rakkauden ja ystävyyden arvoisia. Uskaltaisin väittää, että tämä vastakkainasettelu ei ole totta, mutta se on monen vanhenemiseen liittyvän pelkomme pohjalla. Olisiko meillä mahdollista alkaa havainnoida ja irrottaa näitä haitallisia ajatuskietoutumia? Nuoruus, kauneus ja haluttavuus ovat nautittavia etappeja mutta se ei tarkoita, että ikääntyminen täytyisi yhdistää näiden vastakohtiin ja moittiviin laatusanoihin. Naisen vanheneminen ei tarkoita kurjistumista, surkeutta ja yksin jäämistä vaan voisi tulla liitetyksi vaikkapa charmiin, sydämellisyyteen ja viisauteen. 

Miten sitten näen oman ikääntymiseni? Voin kiitollisuudella todeta, että näin nelikymppisenä elämäni on mukavampaa ja omannäköisempää kuin koskaan. En koe, että olisin tässä vaiheessa saavuttanut jonkinlaisen huippukohdan josta elämänkaari alkaisi laskea ja taantua kohti päätepistettään. Juuri nyt asiat ovat hyvin, ja huomenna ne voivat olla vielä paremmin tai sitten eteen heitetään haaste, joka saattaa vetää joksikin aikaa syviin vesiin. Aaltomaisuus kuuluu elämään, hyviä ja huonoja hetkiä on ja tulee. Koen oppivani jatkuvasti enemmän itsen ja muiden sekä elämän hallitsemattomuuden hyväksymisestä ja oman itsen kuuntelusta. Tunnistan joka päivä vahan paremmin ne asiat, jotka tuovat minulle energiaa ja ne, jotka vievät voimia. 

Isoäidin syli on aina mieluinen.

Ikääntyminen mahdollistaa itseymmärryksen lisääntymisen

Osa haasteista on sellaisia, joiden kanssa pärjää yksin, ja joihinkin tarvitaan ulkopuolista apua. Vajaa kymmenen vuotta sitten isojen elämänmullistusten myötä hakeuduin psykoterapiaan, jossa vierähti useampi vuosi. Tämä ajanjakso ja mahtavan terapeutin apu on ollut äärettömän tärkeässä roolissa itsehyväksynnän kehittymisessä. Terapiassa aloin ylipäätään hahmottaa mitä ajatuksia liitin itseeni yksilönä sekä itseeni suhteessa muihin, siihen, koinko ihmiset ympärilläni hyvän- tai pahantahtoisina sekä millä keinoilla voisin itse lisätä hyviä juttuja elämääni. Sain opetella monta asiaa alusta pitäen. Jopa tunteiden hahmottaminen tuotti alkuun vaikeuksia. Kun aloin tunnistaa, mikä mikäkin tunne oli ja sen myötä ymmärsin, mistä kurja olo kumpusi, oli tärkeistä langanpäistä saatu sormenpääote. Saatoin hahmottaa, että epämääräinen levottomuus tulevaisuudesta ja vanhenemisesta liittyi esimerkiksi hallinnan menettämisen ja yksin jäämisen pelkoon joihin pinnalliset ratkaisut olisivat auttaneet korkeintaan hetkellisesti, mutta hätä olisi jäänyt selvittämättömäksi ja siten todennäköisesti palannut jossain vaiheessa uudelleen pinnalle.

Keho ja mieli eivät ole erillisiä, ja siksi tuntuukin hassulta, että haluamme mielemme ja tunnetaitojemme kehittyvän mutta kehon ja ihon pitäisi pysyä nuoren naisen tasolla. Voisiko se, että peilistä alkaa jossain vaiheessa näkyä äitimme, tätimme tai isoäitimme kasvonpiirteitä muistuttaa siitä, että kannamme edellä kulkeneiden naisten viisautta mukanamme? He ovat raivanneet tietä meille sangen monissa asioissa, kulkeneet omaa opinpolkuaan yritysten ja erehdysten kautta eikä meidän tarvitse rypeä ihan kaikissa vaikeuksissa omakohtaisesti. Me voimme puolestamme avata ja poistaa oman elämämme aikana elähtäneitä ja meille vahingollisia ajatuskiertymiä, jolloin tulevien sukupolvien naisten ei tarvitse kantaa niitä enää mukanaan. 

Kehon rapistumisen pelosta nautintoihin

Haluaisin mieltää kehon ja ihon ennen kaikkea nautinnon, hyvän olon ja itseymmäryksen välineinä. Iho on ihmisen suurin elin ja tuntoaistija, ja sitä hoitamalla ja hellimällä voi antaa itselleen endorfiineja, vähentää stressihormoneja ja lisätä iloa. Kun hyvä olo kasvaa, kohenee tämän myötä elämänlaatu. Vaikka ulkonäön ei antaisi ohjata elämää, ei ulkonäköpohdintoja tietysti tarvitse tai edes voi jättää kokonaan pois. Hyväksytyksi tuleminen on ihmisen perustarve. Mikä onkaan ihanampaa kuin tuntea itsensä kauniiksi, ihanaksi, rakastetuksi ja elinvoimaiseksi! Voimme kuitenkin koettaa muuttaa tapaa, jolla katsomme itseämme ja muita. Jos keskitymme ensisijaisesti ihon ja kehon epätäydellisyyksien havainnointiin, toimimme pelosta ja tyytymättömyydestä käsin. Tämä on ymmärrettävää, sillä ihminen on evoluution myötä tottunut skannaamaan uhkia ja reagoimaan niihin ennen kuin ne aktualisoituvat. Onneksi aivomme on muokkautuva elin ja uusia reitityksiä on mahdollista tehdä. Jos kiinnitän hyvän oloni omaan syvempään itseeni, ei ulkonäön ja sen muuttumisen tarvitse olla uhka hyville viboille.

Enenevät juonteet ja ihon ja kropan kiinteyden väheneminen ovat väistämättömästi edessä, eivätkä ne vähennä kenenkään ihmisarvoa tai viehättävyyttä. Ihmisen vetovoima rakentuu hänen karismastaan, huumoristaan ja valoisuudestaan, ei siitä, kuinka virheetön hän on ulkoisesti tai kuinka pitkälti hän on onnistunut pysäyttämään ihonsa ja kehonsa vanhenemisen. Mieti Judi Denchiä, Meryl Streepiä, Diane Keatonia tai Helen Mirreniä – ryppyjä piisaa, mutta naisten olemus on säteilevä ja upea.

Ajatusmaailman muutos

Koen, että meillä on tilaisuus jalostaa ja muuttaa sellaisia sukupolvien läpi kulkeneita uskomuksia ja konsepteja, jotka vaikuttavat hyvinvointiimme haitallisesti. Muutostyö on arkista ja jokapäivästä havainnointia: kun murehdit omaa muuttuvaa ulkonäköäsi, juonteitasi tai vatsamakkaroitasi, mieti, onko kritiikin takana oleva kauneusihanne ja nuoruuden tavoittelu sellainen korkeampi ideaali, jonka takana haluat seistä. Jos huomaat moittivasi kanssasisaresi tai julkkisnaisen ulkonäköä mieti, haluatko keskittyä negatiiviseen juoruiluun ja täydellisyyden kohtuuttomaan rimaan vai tahdotko löytää naisesta toisenlaista viehättävyyttä tai ominaisuuksia, joita arvostat. Kannattaa tarkkailla, tuotko ajatuksillasi tai kommenteillasi itsellesi tai muille rakentavaa vai tuhoavaa energiaa. Ajatus- ja puhebongailua harrastaessasi saatat havaita, että negatiivista ja ilkeääkin puhetta huomaa tekevänsä yllättävän usein. Älä turhaudu siihen, että saat itsesi tuhannennen kerran kiinni itseinhon tai muiden ulkonäön kritisoimisen ääreltä vaan onnittele itseäsi siitä, että sait ajatuksistasi kiinni ja että näet niiden myötä mahdollisuuden vaihtaa tätä ajatusmallia. Kun tätä reititystä harjoittaa tarpeeksi monta kertaa, huomaa, että automaattinen ulkonäön moitinta alkaa haalistua taka-alalle ja lempeämpi, hyväksyvämpi ajatusmalli nousee etualalle. Kun teet näin autat paitsi itseäsi, myös tytärtäsi, ystävääsi, satunnaista naista bussissa – ja olet tekemässä massiivisen isoa muutosta jossa viha, pelko ja torjunta vaihtuvat rakkaudeksi ja lempeydeksi itseä ja muita kohtaan.

LUE MYÖS NÄITÄ