Auringon hyödyt
Aurinko on luontainen D-vitamiinin lähde. Kesällä et tarvitse tätä iholle ja elämälle välttämätöntä vitamiinia purkista, jos altistat ihosi uv-säteille varttitunnin ajan kolmesti viikossa. Fiksuinta on suojata kasvot aurinkosuojalla aina ja antaa auringon hyväillä paljaita sääriä tai käsivarsia pienissä erissä – näin et edistä kasvojen valovanhenemista. Kropan iho, ehkäpä dekolteeta lukuunottamatta, ei ota auringosta ihan niin herkästi nokkiinsa kuin kasvojen ohut ja säteille ympäri vuoden alttiina oleva iho.
Aurinko ja valo vaikuttavat mielialaa piristävästi. Aivot tuottavat onnellisuushormoni serotoniinia auringon masinoimana enemmän kuin pimeään kaamosaikaan ja yleinen vireystila kohenee. Valoisaan aikaan on yleisesti helpompaa pitää huolta terveellisistä elämäntavoista, kuten tuoreiden kasvisten ja marjojen syönnistä. Auringonvalo säätelee myös elimistön sisäistä kelloa, minkä vuoksi sen voi huomata parantavan yöunen laatua. Auringonvalo ei vaikuta elimistöömme pelkästään ihon kautta, vaan antaessaan silmien kautta käskyjä aivoille se stimuloi kaikkia elimistön toimintoja hormonituotannosta aivo- ja käpylisäkkeen toimintoihin.
Auringon vaikutus ihoon voi ulottua jopa joidenkin sairauksien hoitoon. Auringonvalo helpottaa tiettyjen ihosairauksien, kuten atooppisen ihottuman ja psoriasiksen, oireistoa maltillisesti nautittuna.
Auringon haittavaikutukset
Auringon UV-säteily rappeuttaa ihokudoksia, etenkin ihon joustavuudesta ja kimmoisuudesta vastaavia kollageeni- ja elastiinisäikeitä. Ihoon syvemmälle pääsevät UVA-säteet ovat ihoa vanhentavia säteitä, kun taas pinnemmalle ihoon jäävät UVB-säteet saavat aikaan ihon palamista. Haittavaikutukset näkyvät osin välittömästi (palaminen ja punoitus), osin kumuloituvasti (ihon ennenaikainen ikääntyminen ja pigmentaatio, lisäksi myös aurinkokeratoosi ja mahdolliset ihosyövät). Sanotaan, että jopa 80 % ihon näkyvistä vanhenemisen merkeistä johtuu auringon UV-säteiden vaikutuksesta.
Miten auringon haittavaikutuksilta voi suojautua?
Yksinkertaisesti summattuna: pysy poissa suorasta auringonpaisteesta, etenkin keskipäivän molemmin puolin, ja muista suojata iho hyvin fysikaalisella aurinkovoiteella. Käytä aurinkolaseja ja muista lisätä aurinkovoidetta päivän mittaan. Pelkkä aamulevitys ei riitä, sillä suojakertoimen teho ei pysy samana aamusta iltaan. Tämä koskee kaikkia aurinkotuotteita, synteettisiä ja luonnollisia!

huolehtia.
Miksi aurinkovoiteiden kautta saatu UV-suojan taso laskee päivän mittaan?
Suojaustehon laskeminen johtuu sekä hikoilusta että UV-filttereiden ”väsymisestä”. Hiki puskee UV-säteiltä suojaavia partikkeleita pois iholta ja jos pyyhiskelet otsaasi, pyyhit samalla aurinkotuotetta. Lisäksi UV-säteille altistuneet aurinkosuojapartikkelit ”väsyvät” ja muuttuvat tehottomammiksi. Vaikka ihosi pysyisi kuivana ja hikoilemattomana, vähenee suojakertoimien aste tuntien myötä ja auringon vaikutus ihoon alkaa näkyä. Voit mieltää aurinkosuojafiltterit sotilaiksi, joilla on tietty taistelukapasiteetti: auringossa ja kovan UV-pommituksen kohteena olevat yksilöt väsähtävät eivätkä pysty suojaamaan ihoa loputtomiin – lisävoimia tarvitaan tietyn työskentelyajan jälkeen. Sisätiloissa oleskelleen ihmisen iholla olevat uv-filtterit pitävät suojauskykyään yllä suhteessa pidempään kuin ulko-olosuhteissa olleet kanssasuojelijansa. Muista silti, että ikkunan ääressä tietokonettaan näpyttelevä toimistotyöläinen on jatkuvan UVA-säteilyn kohteena vaikka nenä ei ulkoilmaa valoisan aikana koskettaisikaan. UVA-säteet ovat läsnä aina kun luonnonvaloa riittää, myös pilvisellä kelillä, ja aurinko vaikuttaa ihoon ikkunalasinkin läpi. UVA-säteet eivät saa ihoa palamaan, ne ovat nimenomaan ihon vanhenemisesta ja solujen rappeutumisesta vastaavia.
Miten aurinkosuojan lisääminen onnistuu käytännössä?
Moni meistä laittaa aamulla meikin aurinkosuojan sisältävän voiteen päälle ja sen päälle rasvailu ei tunnu lähtökohtaisesti kovin miellyttävältä. Kokeile voidemaisen aurinkosuojan lämmittämistä sormenpäissä, minkä jälkeen painelet tuotteen iholle sormilla hankaamatta ihoa. Lopputulos ei Kypriksen tai Le Prunierin SPF-tuotteiden kohdalla jää rasvaiseksi vaan antaa hienoisen kuultovoidemaisen lopputuloksen: heleän, ei kiiltävän.
Kuinka usein aurinkosuojaa pitäisi lisätä?
Pitääkö kaikensuuruisia suojakertoimia lisätä vai voinko tehdä elämästäni helpompaa vetäisemalla kerralla SPF 100 suojan iholleni? Onko eroa käytänkö aurinkovoiteessa suojakerrointa SPF 15 vai SPF 50? Tuoretta aurinkosuojaa pitäisi laittaa iholle muutaman tunnin välein. Tiukimmat ohjeet kertovat että lisäilyä pitäisi harrastaa joka tunti, mutta yli kahden tunnin suojaa ei taida luvata juuri kukaan valmistaja. Think about that! Moni sanoo, että aurinkovoide suojakertoimella SPF 30 ei ole heille riittävä vaan he tahtovat korkeamman suojan, mielellään vähintään suojakertoimella 50 varustetun tuotteen. Korkean suojakertoimen valinta on hyvä juttu jos olet äärimmäisen, äärimmäisen herkkä polttamaan ihosi, mutta suurin osa pärjää paljon kevyemmillä kertoimilla – useimmille riittäisi Suomi-käytössä aurinkosuojaksi kasvoillekin jopa spf 15 jos tuotetta käytetään oikein. SPF 50 ei suojaa ihoa kaksi kertaa yhtä hyvin kuin SPF 25. Ensinnäkin, olipa suojasi mikä tahansa mutta jos unohdat tai et vain halua lisätä suojaa suositellun parin tunnin tahdilla tipahtaa suojauskyky radikaalisti. SPF 5 ja SPF 50 ovat lähes yhtä (vähän) pätevät kuusi tuntia levittämisestä. SPF 15 suodattaa iholtasi 92 % UV-säteistä siinä missä spf 35 suojaa 97 % säteilystä. 100 % suojausta ei ole mahdollista saada millään SPF-kertoimella.
Fysikaaliset ja kemialliset aurinkosuojat
Miksi valita luonnokosmetiikan fysikaalinen aurinkovoide? Onko fysikaalinen aurinkovoide kemiallista parempi? Luonnonkosmetiikan ja synteettisen kosmetiikan, myös apteekin valikoimassa olevien tuotteiden, aurinkovoiteilla on iso ero ja on oikeasti väliä, kumpaa kamaa ihollesi laitat. En yleensä ole tiukan periaatteellinen mitä tulee synteettiseen kosmetiikkaan, joskus jopa toppuuttelen asiakkaita ottamasta morkkiksia siitä että heillä on päivittäisessä käytössä vaikkapa ei-luomu ripsari tai joku muu synteettinen lempituote. Aurinkosuojan suhteen vetäisin selkeän rajan – itse en enää laittaisi iholleni synteettistä suojakerrointuotetta kovinkaan helposti. Syy piilee aurinkofilttereiden toimintamekanismeissa, jotka ovat synteettisellä puolella valitettavan epästabiilit ja iholle ja terveydelle pitkällä aikavälillä mahdollisen haitallisia. Luomupuolella fysikaalisissa aurinkovoiteissa on sallittua käyttää fysikaalisia filttereitä, jotka heijastavat auringon UV-säteet iholta pois eikä säteily pääse vaikuttamaan ihokerroksissa. Synteettisellä puolella käytetään pääasiallisesti kemiallisia filttereitä, usein toki fysikaalisten filtterien kanssa. Kemiallisten UV-filttereiden toimintamekanismi perustuu siihen että UV-säteily hajottuu ihon sisällä, verenkierrossa, lämpöenergiaksi. Tämä on ennustamaton ja epästabiili toimintamekanismi ja laittaa ihoa vanhentavat ja rappeuttavat vapaat radikaalit jylläämään. Lisäksi kemiallisten suojien on raportoitu sisältävän hormonihäiritsijöitä, altistavan kehon korkeammalle syöpäriskille ja keräytyvän kehoon pitkäksikin aikaa. Kemialliset filtterit kertyvät luontoon ja ovat etenkin aurinkokohteissa kiistaton riski ja rasite meressä eläville koralleille. Käytännössä estät kemiallisella suojalla ihoasi palamasta, mutta altistat sen hapettaville ja vanhentaville stressitekijöille.
Miksi kemiallisia aurinkosuojia käytetään? Niillä saadaan hoitotuotteeseen helposti kevyt ja hyvin levittyvä koostumus ja näin on totuttu tekemään. Ennen kuin kuluttajat alkavat äänestää valinnoillaan ja kukkaroillaan ei kosmetiikkapuolellakaan helposti vaihdeta käytäntöjä. Fysikaalinen aurinkovoide ei ole yhtä helppo tehdä miellyttäväksi käyttää – vielä pari vuotta sitten sait kaupanpäällisenä ihollesi tahmaisen, valkoisen ja rasvaisen pinnan. Fysikaalinen suoja oli hetki sitten akneen ja tukkeentumiseen taipuvan ihon painajainen. Nykyään laatu on parantunut paljon, ja Kypriksen Heliotropicin, de Mamielin Exhale -voiteen tai Le Prunierin Plumscreen-voiteen kanssa et erota koostumuksesta että pelataan fysikaalisen aurinkovoiteen kanssa. Ihonhoidollisesti eron saatat huomata siinä, että iho tykkää ja voi hyvin – oma hipiäni, joka vetää herneitä nenään näppyilyn suhteen helposti, tuntuu vain nautiskelevan kummankin yllämainitun tuotteen käytöstä.
Mikä aurinkovoide sopii minulle?
- De Mamiel Skin Nectar SPF 30: sopii kaikille, tosin ihan herkkä-herkkäihoisten kannattaa valita joko Le Prunierin tai Kypriksen aurinkosuoja. Hento, lempeä tuoksu viehättää ja aavistuksenomaisesti sävytetty voidepohja takaa sen, että tästä tuotteesta ei valkoisia jälkiä saa millään. Runsaasti peptidejä sisältävä voide kiinteyttää ihoa ihanasti, mutta sopii aikuisen ihon lisäksi kaikille ihotyypeille. Lasipulloa ei tee mieli kuljeskella laukussa mukanaan joten tämän voiteen paikka on kylppärin kaapissa, joka-aamuisessa käytössä.
- Le Prunier Plumscreen SPF 30: unelmanohut, hyvin hennosti sävytetty voide pitää ihon hengittävänä, ilmavana ja raikkaana. Ne, joiden iho hikoilee helposti aurinkosuojavoiteiden kanssa ovat rakastuneet Le Prunierin voiteeseen, samoin ne, joiden iho on taipuvainen tukkeutumiseen kesäaikaan ja aurinkosuojavoiteiden käytön yhteydessä. Voiteen tuoksu on hivenen marsipaaninen. Plumscreen-voidetta on äärimmäisen helppo painella iholle päivän mittaan ja päivittää siten aurinkosuojauksen teho. Koska voide imeytyy helposti, se ei tahraa meikkiä eikä tee ihosta lisäilynkään jälkeen öljyisen tai tahmaisen tuntoista.
- Kypris Heliotropic SPF 30: herkkäihoiset sekä rosaceaan ja podiin taipuvat ihot hurraavat Kypriksen Heliotropic-voiteen äärellä. Valkoinen, tahnamainen voide muuttuu kuin taikaiskusta ohueksi, ihoon hyvin solahtavaksi lotioniksi. Koska tuote on purkissa tiivis, sitä on helppo ottaa pieneen rasiaan mukaan reissuun.
- Agent Nateur Holi (Sun) SPF 50: ihanan fluidia, jopa hitusen öljymäisen tuntoista aurinkosuojaa ei voi kutsua voiteeksi laisinkaan. Olen keksinyt näille ihan oman tittelin, ja se on aurinkosuojatipat! Ensialkuun meikkivoiteelta näyttävä sävytetty tuote sulaa iholle ja jättää upean kuulaan lopputuloksen, mutta ei anna iholle kuin minimaallisesti tasoittavaa sävyä. Ivory sopii erittäin vaalealle iholle, Beige keskisävyiselle ja Almond päivettyneelle iholle.
- Agent Nateur Holi (Soleil) SPF 50: sävytetyn Holi (Sun) -aurinkosuojasisarensa väritön vaihtoehto. Tämä tuote kulkee pakkausmuotoilunsa vuoksi kätevästi laukussa mukana ja sopii erinomaisesti aurinkosuojan päivittämiseen ja lisäilyyn. Ohut koostumus on ihana!
- Le Rub Everyday Face Sunscreen SPF 30: erinomaisen hinta-laatusuhteen omaava joka paikan aurinkosuojavoide ilahduttaa käytössä. Ensituntumalla tuubista otettaessa se tuntuu tuhdilta, mutta iholle levitettäessä voide osoittautuu erinomaisesti levittyväksi ja katoaa kuin taikaiskusta. Le Rubin Everyday Face Sunscreeniä on helppo kerrostaa parin tunnin välein eikä kokonaisuus muutu missään vaiheessa kökköiseksi tai raskaaksi. Kivakorkkinen metallituubi kulkee mukana kassissa helposti.
- Le Rub All Day Body Sunscreen SPF 30: kroppa-aurinkosuojien ehdoton ykkönen tekee itsen ja lasten kehon suojaamisesta helppoa. Koostumus ei tunnu yhtään tahmealta eikä valkoiselta, ja se on huomattavasti helpompi poistaa kuin monet muut luonnonkosmetiikan vartalo-aurinkosuojat. Tuotteen tuoksu on ihana!
Aurinkosuojavoiteen poistaminen ja ihon hoitaminen kesällä
Miten aurinkosuoja poistetaan? Miten ihoa hoidetaan aurinkokauden aikana muuten? Kun aurinkosuojaa käyttää paljon ja lisää sitä monta kertaa päivässä, se täytyy poistaa iholta tosi huolellisesti. Pelkkä nopea huitaisu puhdistusmaidolla ei yksinkertaisesti riitä. Vaarana on, että aurinkovoiteen jämiä jää iholle, mikä herkistää ja tukkeuttaa ihoa. Panosta öljymäiseen puhdistustuotteeseen, joka todella liuottaa uv-filtterin iholta, ja käytä reilusti aikaa puhdistustuotteen työstämiseen. Tässä ei kannata oikoa ja koettaa olla nopea. Huomaa kotihoidossa lisäksi lisääntynyt kosteutuksen tarve. Koska aurinko kuivattaa ihoa aikamoisesti, kannattaa aamu- ja iltakosteutukseen kiinnittää erityisen hyvää huomiota. Aamuisin on järkevää käyttää tuotteita jotka valmistelevat ihoa tulevaan uv-ryöppyyn, esimerkiksi hyvän antioksidanttiseerumin ja ohuen kasvoöljyn muodossa, jolloin autat ihoasi suojautumaan uv-säteiden villiinnyttämiltä vapailta radikaaleilta. Iltaisin rauhoittavat ja ravitsevat tuotteet tulevat tarpeeseen, ja voit harkita satsaavasi hyvään ihoöljyyn ja kevyehköön voiteeseen.







