Peräkkäisiä oviaukkoja

Esivaihdevuosioireet, premenopaussi ja iho 

Jos olet ylittänyt neljänkympin rajapyykin, kannattaa ihonhoitoasioissa uhrata ajatus esivaihdevuosien mukanaan tuomille muutoksille. Moni mieltää vaihdevuosien koskevan lähinnä viisikymmenvuotiaita munasarjallisia, mutta vaikka varsinainen menopaussi tavallisesti tapahtuukin silloin, alkaa keho ja iho adaptoitua tulevaan estrogeenin tuotannon laskuun jo reippaasti aiemmin. Siinä missä jonkun sopeutuminen sujuu nopeasti, ilman oireita ja huolia, saattaa toinen saada kerätäkseen koko sarjan haasteita ripoteltuna kymmenen vuoden totutteluajalle. Geneettisiin kortteihimme voimme vaikuttaa rajallisesti mutta elämäntapamme voimme valita - ja kaikki helpottuu kun takana on kunnon annos tietoa ja kokonaisuuden hahmotusta. Sukella esivaihdevuosien infopakettiin ja hahmota, mitä naisen elämän toinen puberteetti meissä muuttaakaan!

Mitä tarkoitetaan esivaihdevuosilla?

Esivaihdevuosiksi kutsutaan aikaa ennen varsinaisia vaihdevuosia. Esivaihdevuosien aikaan munasarjojen toiminta muuttuu, progestronin sekä estrogeenin tuotanto vähenee ja epätasaistuu ja kuukautiset muuttuvat epäsäännöllisiksi. Hedelmällisyystaso laskee, vaikka on edelleen mahdollista tulla raskaaksi. Tämä on toisen puberteetin aikaa – nyt saamme käydä sen läpi huomattavasti viisaampina ja kokeneempina kuin kolmisenkymmentä vuotta sitten! Mitäpä jos keskittyisit odottamaan villiä, elämää muuttavaa ja itseäsi lähemmäksi omaa ydinolemustasi kuljettavaa kakkosmurrosikää etkä vanhentavaa, kuivahtavaa ankeusjaksoa? 

Olisi täsmällisempää, jos vaihdevuosioireita kutsuttaisiin esivaihdevuosioireiksi. Keholliset ja tunnepuolen haasteet syntyvät, kun progesteroni- ja estrogeenitasot epätasaistuvat. Esivaihdevuosioireet kestävät tavallisesti neljästä kymmeneen vuotta, vaikkakin joillakin oireilu voi olla ainoastaan muutaman kuukauden mittainen. Osa ei saa oireita ollenkaan. Vaihdevuosi-ikä saavutetaan, kun kuukautiset ovat olleet yhtäjaksoisesti poissa vuoden ajan eikä raskaaksi tuleminen ole enää mahdollista. Keskimäärin tämä tapahtuu Suomessa on 51 vuoden iässä, mikä tarkoittaa, että esivaihdevuosioireita voi alkaa ilmaantua koska tahansa neljänkymmenen ikävuoden jälkeen. 

Millaisia oireita on odotettavissa? Oirelista on pitkä, mutta älä säikähdä: haasteet eivät tule yhdellä kertaa ja ne potkaisevat päälle harvoin täydellä voimallaan. 

Esivaihdevuosien myötä kuukautiset epäsäännöllistyvät ja muuttuvat runsaammiksi, minkä lisäksi rinnoissa saattaa esiintyä arkuutta ja herkkyyttä. Kuumat aallot ja hikoilukohtaukset, univaikeudet, väsymys ja uupumus, muutokset libidossa ja ruoansulatuksessa, painon nousu, kuivuvat limakalvot sekä mielialanvaihtelut kuuluvat tavalliseen oireistoon. On yksilöllistä, kuinka vahvoina nämä oireet ilmaantuvat ja tarvitseeko niihin lääketieteellistä apua. Esivaihdevuodet eivät ole sairaus, vaan luonnollinen osa munasarjallisten elämää. Onneksi elämää haittaavista oireista ei tarvitse kärsiä ja lääkinnällistä apua on saatavilla. Oireiden ilmaantuessa kannattaa tarkistuttaa lisäksi kilpirauhasarvot sekä rauta- ja ferritiiniarvot – joskus hormonimuutokset saattavat vaikuttaa myös näiden toimintoihin. 

Miten iho reagoi esivaihdevuosiin?

Iho on lisääntymiselimistön jälkeen kehon suurin hormonaalisiin muutoksiin reagoiva elin ja sukupuolihormoneilla onkin suuri rooli ihon hyvinvoinnissa. Koska niiden voimasuhteet muuttuvat esivaihdevuosien myötä, käy ymmärrettäväksi, miksi hormonitasojen heittely tuntuu myös ihossa. 

  • Estrogeeni: suurimmassa roolissa ihon hyvinvoinnin suhteen. Tukee ihon kollageenin ja elastiinin tuotantoa ja auttaa pitämään ihon kiinteänä ja tiiviinä. Vaikuttaa luun tiheyteen ja luiden hyvinvointiin. Pitää yllä limakalvojen joustavuutta ja kosteutta. 
  • Progesteroni: tukee estrogeenin toimintaa, auttaa pitämään ihon kosteutettuna ja täyteläisenä 
  • Testosteroni: Huolehtii ihon talintuotannosta ja ylläpitää ihon joustavuutta.

Mahdollisten esivaihdevuosioireiden voimakkuus vaihtelee yksilöllisesti, mutta useimmiten iho ohenee ja kuivuu sekä herkistyy. Tämä voi näkyä yleisenä ihon herkistymisenä ja reagoivuutena, aknena, ruusufinninä tai pod-ihottumana. Maksaläiskät tulevat tavallisemmiksi. Hiukset voivat oheta ja hiustenlähtöä esiintyä, mutta karvoitus kasvoilla saattaa lisääntyä. Kollageenin ja elastiinin vähenemisen myötä iho menettää ryhdikkyyttään ja juonteet ja rypyt tulevat näkyvämmiksi. 

Älä pelkää – kaikki kehon ja ihon haasteet eivät tule eteesi yhtä aikaa ja hallitsemattomina. Voit hoitaa mahdollisesti kohtaamiasi ongelmia yksi kerrallaan ja saada haasteet hallintaan. Ihon pohjakunto, elämäntavat ja geneettinen tausta vaikuttavat siihen, millaisena iho-oireisto lopulta näyttäytyy. Vahva, kosteutettu ja hyvinvoiva iho pääsee todennäköisesti helpommalla kuin jo valmiiksi herkistynyt ja kuiva iho.

Ihon esivaihdevuosioireita ja ohjeita niiden hoitamiseksi:

Kuiva iho: estrogeenillä on tärkeä rooli ihon sisäisessä kosteutuksessa. Se auttaa ihoa tuottamaan keramideja, hyaluronihappoa ja talia. Kun estrogeenin määrä kehossa vähenee, se vaikuttaa näiden sisäisten kosteustekijöiden tuotantoon. Muutokset johtavat ihon suojavaipan ohenemiseen, jolloin iho ei pysty sitomaan kosteutta itseensä yhtä hyvin kuin aiemmin ja alkaa kuivua.

Miten hoitaa kuivuvaa ihoa: Valitset hellävaraiset, vaahtoamattomat puhdistustuotteet (puhdistusmaito tai -öljy), kerrosta kosteutta ihoon useamman eri tyyppisen kosteustuotteen avulla (seerumi, öljy ja voide) ja vaihda tuotteet tuhdimpiin vaihtoehtoihin. Lue tästä artikkelista tarkemmat ohjeet kuivan ihon hoitoon. 

Ihon ryhdikkyyden ja kiinteyden aleneminen, juonteet: Kollageeni ja elastiini ovat ihossa olevia kuituja, jotka pitävät huolta ihon joustavuudesta ja kimmoisuudesta. Niiden määrä vähenee estrogeenin ja progesteronin vähetessä, mikä johtaa ihon täyteläisyyden vähenemiseen. Lisäksi kasvojen luuston tiheys alenee, luu ikään kuin kutistuu, mikä voi näkyä ulospäin muutoksina erityisesti leukalinjassa ja kasvojen keskiosassa. Ihon rakenteesta huolta pitävä kudosrasva ohenee ja vähenee, mikä näkyy kasvojen ryhdissä.

Miten hoitaa kiinteyttä kaipaavaa ihoa? Muista hyvä aurinkosuojaus, sillä kollageeni kärsii auringon UV-säteistä. Kiinteyttävät tuotteet, esimerkiksi retinoli ja peptidit, auttavat pitämään ihon täyteläisyyttä yllä. Kosteuta ihoa riittävästi, sillä hyvin ravittu iho on täyteläisempi ja kimmoisampi kuin kosteusköyhä. Lopeta tai vähennä sokerin ja alkoholin käyttö sekä tupakointi – ne vaikuttavat tuhoisasti kollageenin tuotantoon. Lue tästä artikkelista tarkemmat ohjeet kiinteyttä kaipaavan ihon hoitoon.

Ihon herkistyminen: ihon oheneminen ja sen toimintojen hidastuminen vaikuttaa ihoa herkistävästi. Estrogeenin määrän vähetessä Iho on alttiimpi tulehduksiin ja ekseemaiseen reagointiin, jossa haasteena ovat punoittavat, kutisevat ja kesivät läiskät. Ihon pH-arvo muuttuu vaihdevuosisiirtymän myötä ja ihon oma puolustuskyky heikkenee. Tuotteet ja kosmetiikan raaka-aineet, sekä ruoka-aineet, jotka ovat aiemmin toimineet ongelmitta, saattavat alkaa herkistää ihoa. Koska iho paranee hitaammin, voi ekseemaoireiden helpottaminen olla hitaampaa kuin aiemmin.

Miten hoitaa herkistynyttä ja herkkää ihoa? Kosteuta ihoa riittävästi useamman eri kosteustuotteen voimin, kerrostamalla kosteutta ihoon. Tee iltapuhdistus hellästi vaahtoamattomilla puhdistustuotteilla. Valitse mahdollisimman vähätuoksuisia, yksinkertaisia  ja laadukkaita, rauhoittavia ihonhoitotuotteita. Kokeile, rauhoittuisiko iho ruokavaliomuutoksilla. Lue tästä artikkelista tarkemmat ohjeet herkän ihon hoitoon ja lue tästä lisää ruokavaliomuutoksista.

Ihon helahdukset ja punoitus: Ihon herkistymisen myötä iho saattaa alkaa punoittaa pitkäkestoisemmin. Joskus helahdukset ovat ohimeneviä, mutta joskus punoituksen taustalla voi olla aktivoitunut ruusufinni eli rosacea.

Miten punoittavaa, rosaceataipuvaista ihoa voi hoitaa? Ihon tulehdusreagointi voi tasapainottua paitsi sopivilla ihonhoitotuotteilla, myös elämäntapamuutoksilla, kuten vähentämällä tai lopettamalla sitä aktivoivien ruoka-aineiden käyttö (kokeile maito- ja gluteenituotteiden, kahvin, alkoholin ja mausteisten ruokien vähentämistä tai eliminaatiodieettiä). Laserhoidoilla voidaan poistaa laajentuneita verisuonia, mikä poistaa punoitusta tehokkaasti. On kuitenkin huomattava, että jos herkistymisen juurisyitä ei hoideta, palaa punoitus laserhoidoista huolimatta todennäköisesti takaisin. Lue tästä artikkelista tarkemmat ohjeet rosacean hoitoon ja lue tästä lisää ruokavaliomuutoksista.

Maksaläiskät ja epätasainen ihon sävy: hormonitasapainon muutos vaikuttaa ihon värin tuotannosta vastaavien melanosyyttisolujen toimintaan. Estrogeeni pitää melaniinin tuotannon tasapainossa, mutta kun sen tuotanto muuttuu epätasaiseksi vaikuttaa tämä myös melaniinin tuotantoon ja lisää sitä epätasaisesti. Tämä voi johtaa maksaläiskien syntyyn, epätasaiseen yleissävyyn ja ihon elinvoimaisuuden vähenemiseen.

Miten maksaläiskiä voi vaalentaa ja ennaltaehkäistä? Aurinkosuojaus on kaiken A ja O – käytä auringonsuojavoidetta säännöllisesti, vähintään SPF 30 kertoimella, ja muista lisätä sitä 2-3 tunnin välein auringossa ollessasi. Käytä hattua lisäsuojana. Käytä pigmenttiä vaalentavia tuotteita ympäri vuoden. Jos pigmentaatio on tiukassa, voit pyytää ihotautilääkäriltä apua – he voivat määrätä vahvempia retinolivoiteita ja suun kautta otettavaa lääkitystä. Lue tästä artikkelista tarkemmat ohjeet maksaläiskien ja pigmentaation hoitoon.

Hormonaalinen akne ja näppyily: Estrogeenin ja progestroniin tuotannon heitellessä kehon testosteronitasot nousevat suhteellisesti korkeammiksi. Tämä voi johtaa aknetyyppiseen reagointiin. Iho muuttuu hormonaalisten muutosten myötä yleisesti reagoivammaksi ja saattaa näppyillä stressin ja ruokavaliovalintojen seurauksena.

Miten hormonaalista aknea voi hoitaa? Tarkista, että ihonhoitotuotteesi ovat riittävän kosteuttavia ja hellävaraisia. Älä ylipuhdista ihoa eläkä käytä vahvoja, kuivattavia tuotteita – esivaihdevuosi-iho on nuorta ihoa ohuempi ja herkempi eikä kestä teini-ihon aknetuotteita. Voit ehkäistä ihohuokosten tukkeutumista käyttämällä iholle maltillisesti kevyesti kuorivia hoitonesteitä ja retinolituotteita sekä kerrostamalla ihoon kosteutta laadukkailla hoituotteilla. Lue tästä artikkelista tarkemmat ohjeet akneihon hoitoon.

Lisääntynyt karvankasvu kasvoilla: estrogeenin, progesteronin ja testosteronin muuttunut suhde voi johtaa lisääntyneeseen karvankasvuun kasvoilla, erityisesti ylähuulen, leuan ja leukaperien alueella. Näitä voi poistaa mekaanisesti pinseteillä, vahaamalla tai sokeroimalla, mutta karvat kasvat takaisin. Harkitse laserointia, sillä se tuhoaa karvatupin karva-aiheen pysyvästi. 

Portaiden päässä ovi

Lyhyt yleissummaus: miten hoidat esivaihdevuosioireista ihoa?

  • Puhdista iho hellävaraisesti: puhdistusöljyt ja hellät puhdistusmaidot ovat geelejä ja vaahtoja parempi vaihtoehto. Ohenevan ja herkkyyteen taipuvan ihon kohdalla haluat olla erityisen tarkka siitä, ettet vaurioita ihon omia suojamekanismeja pesemällä sitä liian kovalla puhdistusaineella. 
  • Kosteuta iho päivittäin, ja valitse tuotteet ihon herkkyysasteen mukaan. Kerrosta kosteutta erimuotoisilla tuotteilla – kolmen kopla, eli seerumin, kasvoöljyn ja kasvovoiteen kombo sopii kaikille ja antaa iholle riittävästi erilaisia kosteustekijöitä. 
  • Valitse aktiiviaineet ihon herkkyyden mukaan. Jos ihosi tuntuu reagoivalta, kuulostele onko ihosi herkistynyt tuoksuaineille tai eteerisille öljyille. Sinun ei tarvitse poistaa niitä rutiineistasi automaattisena varotoimenpiteenä, mutta tarkkaile tilannetta. Jos ihosi nauttii aktiivisemmista raaka-aineista ja kaipaat tuotteiltasi tehokkuutta, valitse kiinteyttäviä ja täyteläistäviä anti-age-tuotteita. 
  • Muista aurinkosuoja. Ihon pigmentin ja ihon kollageenin muodostus reagoi auringon UV-säteisiin, ja niitä kannattaa varjella hyvällä aurinkosuojatuotteella jota lisätään auringossa ollessa muutaman tunnin välein suojan ylläpitämiseksi. SPF 30 on hyvä minimitaso. Muista myös aurinkolasit ja hattu. 
  • Muista, että kehosi on aina puolellasi. Se on viisas ja koettaa sopeutua muutoksiin niin hyvin kuin mahdollista – toimi sen kanssa yhteistyössä äläkä pidä sitä vihollisenasi. Ripaus uteliaisuutta on varmasti tarpeen etenkin haastavien oireiden kanssa luoviessa. Hae apua heti, kun sitä kaipaat – sekä lääketiede että vaihtoehtohoidot voivat auttaa omilla tavoillaan. Keskustele ystäviesi kanssa ja jaa kokemuksiasi. Jokainen meistä on avainasemassa vaihdevuosiin liittyvien asenteiden muuttamisessa ja keventämisessä. 

LUE MYÖS NÄITÄ